Anna luonnon hoitaa mieltäsi ja kehoasi

Tutustu koulutuspalveluihimme sekä kestävän kehityksen palvelumuotoiluun

Valkonen Talo Collection

Muodin virrassa, virtaa luomassa

Tiedote

Valkoinen Talo Oy, Finland ja Valkoinen Talo Partner ovat yritysjärjestelyiden myötä siirtymässä kokonaisuudessaan uudelle toimijalle ja alkuperäiselle liiketoiminta-aluelleen. Valkoinen Talo Finland jatkaa kiinteistöyhtiönä toimialoinaan kiinteistösijoittaminen, kiinteistöjen osto,- myynti,- vuokraus, sekä isännöintitoiminta.

Valkoinen Talo Partnerin koulutus ja valmennuspalvelut kokonaisuudessaan liitetään Green Design Finland koulutuspalveluihin. Koulutus- ja valmennuspalvelut tulevat jatkossa näkymään greendesignfinland.fi nettisivustolla.

Luottamuskulttuurin ilmapiiri organisaatiossa vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä tuloksellisuutta

Olemme toteuttamassa moniammatillisella kouluttajatiimillä yhteisödynamiikkaan ja emotionaaliseen osaamiseen tukeutuvaa aikuiskoulutuksen aluetta.

Yhtenä vahvana viitekehyksenä on sosiaalipedagoginen teorianmuodostus, jossa haluamme korostaa yhteisöllisyyden ja yhteenliittymisen merkitystä niin työ- kuin perheyhteisöissäkin. Käytämme koulutuksissamme myös ratkaisu- ja voimavarakeskeisestä viitekehystä.

Oppimisessa ei ole kysymys vain tiedoista ja taidoista, vaan myös kokemisen ja reaktiotapojen muuttumisesta. Itsensä hallintaa voi aina kehittää prosessissa. Luottamuskulttuuria rakentava organisaatio arvostaa henkilöstöään, varmistaa kuulluksi ja nähdyksi tulemisen ilmapiiriä ja vaalii yhteisöllisyyttä.

Sama arvostus pätee myös perheyhteisöissä. Rationaalisen tiedon rinnalla pidetään yhtä arvokkaana ihmisen tunteiden, kokemusten ja intuition kautta tulevaa tietoa.

Ajankohtaista

Yritysinfoa!Valkoinen Talo Finland ja Valkoinen Talo Partner siirtyvät yritysjärjestelyissä kokonaan uudelle toimijalle v. 2019.Valkoinen Talo jatkaa kiinteistöyhtiönä toimialoilla kiinteistösijoittaminen, kiinteistöjen osto,myynti,vuokraus, isännöinti. Koulutus ja konsultointipalvelut siirtyvät Green Design Finland koulutuspalveluille 1.7.2019. Lisätietoja riitta.suonpaa@valkoinentalofinland.fi ... Näytä enemmän Nähtä vähemmän

Ammatillinen täydennyskoulutus sekä coaching- koulutus Green Coach & Puutarhaterapia 20 op uudet kurssit: Jyväskylä, Hämeen kesäyliopisto, Hämeenlinna, KPEDU Kokkola, Kälviä.Koulutuksia järjestetty v. 2010 asti. Kysy lisää: riitta.suonpaa@valkoinentalofinland.fi ... Näytä enemmän Nähtä vähemmän

Ammatillinen täydennyskoulutus sekä coaching- koulutus Green Coach & Puutarhaterapia 20 op uudet kurssit: Jyväskylä,  Hämeen kesäyliopisto, Hämeenlinna, KPEDU Kokkola, Kälviä.Koulutuksia järjestetty v. 2010 asti. Kysy lisää: riitta.suonpaa@valkoinentalofinland.fi

Valkoinen Talo Pohjoismaiset muotimessut - v.92. Kestävää ja ajatonta muotia edelleen. ... Näytä enemmän Nähtä vähemmän

Valkoinen Talo Pohjoismaiset muotimessut - v.92. Kestävää ja ajatonta muotia edelleen.

Hyvää alkanutta vuotta! Uudistimme nettisivujamme, käy kurkkaamassa! www.valkoinentalofinland.fi ... Näytä enemmän Nähtä vähemmän

Hyvää alkanutta vuotta! Uudistimme nettisivujamme, käy kurkkaamassa! www.valkoinentalofinland.fi

 

Kommentoi Facebookissa

Kiitos Anne kommentista ja Hyvää uutta vuotta Atlantaan teille! Riitta

Kavin kurkkaamassa. Hyvalta nayttaa:) Hyvaa uutta vuotta Atlantasta:)

Lataa lisää

PALVELUT

Johtajuusklinikka

Coachingklinikkamme jalkauttaa uusia toimintamalleja. Tarjoamme asiakkaillemme johtajuus- ja esimiespalveluja sekä mielen hyvinvointipalveluja.

LUE LISÄÄ

Green Design Finland

Tutkimukset osoittavat luontoympäristöllä olevan selkeitä rauhoittavia vaikutuksia. Nämä ovat mitattavissa muun muassa sydämen sykkeessä, verenpaineessa,stressihormonien määrässä ja lihasten jännittyneisyydessä.

LUE LISÄÄ

Valkoinen Talo Design

Valkoinen Talo Design luottaa suomalaiseen suunnitteluun, laatuun ja valmistukseen. Suomalaisessa designissa näkyy Suomen luonto ja pohjoinen ulottuvuus.

LUE LISÄÄ

KOULUTUSPALVELUT

Luontoympäristön hyödyntämiseen ja kokemuksellisuuteen pohjautuvat Green Care koulutukset pyrkivät vahvasti ennaltaehkäisemään henkistä kuormittumista, syrjäytymistä sekä avaamaan aistimaailmaa.

Avainasiana  koulutuksen kehittämiselle on ollut ihmisen tarve itsensä toteuttamiselle ja henkiselle kasvulle. Itsensä toteuttamisessa näyttäytyvät toivon ja luovuuden elementit, jotka puolestaan tuottavat innostavaa arkea ja elämää.

ASIANTUNTIJAMME

Valmentajayhteisön ylpeys ja rikkaus on teoreettinen sekä moniammatillinen pätevyys yhdistettyinä pitkään kokemukseen. Valtakunnallinen Coachingklinikka on luotu yhteistyössä vahvojen ja monipuolisten kompetenssien sekä henkisen kasvun polkuja kulkevien valmentajiemme kanssa.

Riitta Suonpää

Riitta Suonpää

Hpj. perustaja, Partner, LJK, MBA, Hpj. KOY Sarkaniemen Mattila

Johdon Coach, organisaatiokonsultti, Fashion & Business Designer, Green Coach, green care/puutarhaterapian kouluttaja

Työhistoria & asiantuntijuudet

Työhistoriaa

  • Valkoinen Talo Partner, toimitusjohtaja
  • Sosiaalipedagogiikan säätiö, toimitusjohtaja
  • Taito-Aivia, vt. toiminnanjohtaja
  • Suomen käsityön museo, konsultti
  • Ähtärin Eläinpuisto, toimitusjohtaja
  • Valkoinen Talo Design – kotimainen oma tuotanto,design, 4 vähittäisliikettä, b–to-b yritysasiakkuudet, vientikauppa, toimitusjohtaja, omistaja, Head Designer

Asiantuntijuudet ja jäsenyydet mm.

  • Liike-elämän ja johdon konsultit LJK
  • Suomen Coaching yhdistys, Ratkes ry
  • Green Care Finland ry
  • Suomen Sosiaalipedagoginen seura
  • Maanpuolustusnaiset Jyväskylä
  • Metsänomistajat Jyväskylän seutu
  • Alvar Aalto seura
Kimmo Kaipia

Kimmo Kaipia

Partner, Asiakkuusvastaava, Fysiikkavalmentaja

YJEAT, YAMK (sosiaali- ja terveysalan johtaminen ja kehittäminen, trainee), fysioterapeutti, valmentaja

Työhistoria & asiantuntijuudet

Työhistoriaa

10 vuoden yrittäjäkokemus sosiaali- ja terveysalalla johtajana ja fysioterapeuttina

Asiantuntijuudet ja jäsenyydet

  • Hallituksen puheenjohtaja VitaDays Oy,
  • Toimitusjohtaja VitaDays Oy,
  • Hallituksen puheenjohtaja Suomen puutarhaterapiayhdistys,
  • MPK kurssinjohtaja,
  • Yliluutnantti

 

Asta Suomi

Asta Suomi

Position

YTT, työnohjaaja, työyhteisön ja johdon coach, VET psykoterapeutti. Työnohjaaja- ja terapiakouluttaja

Ratkaisukeskeisen työ sertifikaatti, opettajakoulutus, opetusalan PD, CSLE (Certified supervisor of Leaders and Executives)

Työhistoria & asiantuntijuudet

Työkokemus

  • Työyhteisöjen kouluttajana  ja työnohjaajana vuodesta 1991
  • Johdon valmentajana, konsulttina ja työnohjaajana  vuodesta 1997
  • Psykoterapian yksityisvastaanotto vuodesta 2002
  • Projektien konsultointi ja projektipäällikkyydet  vuodesta 2000, erityisesti sosiaali- ja terveysalan palvelutuotteet ja sisällönkehittäminen
  • Sosiaali- ja terveysalan asiantuntija/ asiakastyökokemus vuodesta 1986

Erityisosaaminen: johdon ja työyhteisöjen haastavat muutostilanteet ja johdon coach

Outi Teittinen

Outi Teittinen

Kehittäjäkonsultti, KTM, VTK, Certified Business Coach

Työhistoria & asiantuntijuudet

Työhistoriaa

  • Tampereen kaupunki esimies – ja kehittämistehtävät

 ” Outi on tottunut kehittämisprojektien rakentaja ja vetäjä. Hänellä on pitkä kokemus erilaisista kehittämistehtävistä julkisella sektorilla, mutta myös pk- sektori ja järjestöpuoli ovat työuran aikana tulleet tutuiksi. Outin lähestymistapa uudistamiseen on kokonaisvaltainen ja parhaimmillaan hän on monia eri teemoja yhdistävissä laajoissa kehittämisprojekteissa. Hän on perehtynyt johtamisosaamisen ja johtamiskulttuurin kehittämiseen yhteistyössä henkilöstön ja asiakkaiden kanssa. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on esimiehen rooli arjen innovoinnin tukijana sekä toiminnan ja palveluiden henkilöstölähtöinen kehittäminen.”

Eija Keckman

Eija Keckman

Kouluttaja, kirjailija, puutarha-alan asiantuntija, puutarhuri, Green Coach

Työhistoria & asiantuntijuudet

Puutarhasuunnittelu Pihalla Oy Eija Klaucke, Eijaś garden

Opettaja Gardener-in-charge Linda Roberts, The Snowshill Manor, Englanti.

Ympäristökouluttaja

Botanical art Course, The Royal Horticultural Society, Wisley, Englanti.

Puutarhaohjelma Pioni MTV3 2002-2007, ohjelman ideointi, suunnittelu ja toteutus (katsojia parhaimmillaan 559.000).

Vuodesta 2001 useissa ohjelmissa asiantuntijana, mm. Aamu uutiset Mtv3, ajankohtaisohjelmat Yle, Mtv3, Radio Nova, Yle Radio sekä useissa paikallisradioissa.

Luennoin lukuisilla messuilla ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa.

Uniikin, yleisölle avoimen elämyspuutarhan Eija’s garden suunnittelu ja perustaminen.  Ahvenkoski, Loviisa, 2008.

Puutarhaterapian- ja Green Coach-opinnot (15 op) Valkoinen Talo Partner, Jyväskylä

Puutarha-alan artikkeleita (Omapiha-lehti) sekä kirjoittanut seuraavat kirjat:

Englantilainen puutarha -kirja, Tammi (2001)

Pienessä puutarhassa -kirja, Tammi (2004)

Elämyspuutarha -kirja, Gummerus (2010)

Hyvänmielen puutarha-kirja, WSOY (kevät 2019)

Valtakunnallinen Coachingklinikka

Valkoinen Talo Partner on yhteisödynaamisuutta ja ihmisen kokonaiskuntoisuutta edistävä valtakunnallinen valmennustalo. Valkoinen Talo Partner/ Riitta Suonpää Ky on perustettu vuonna 1989. Kokonaiskuntoisuuden näkökulmasta autamme ihmistä psyykkisenä, fyysisenä ja sosiaalis-emotionaalisena sekä ammatillisena kokonaisuutena.

LUE LISÄÄ

Valkoisen talon filosofia

Suomalaisuus, suomalainen sisu, luotettavuus, oikeudenmukaisuus, yhteisöllisyys ja eettiset arvot kuuluivat jo viime vuosituhannella Valkoisen Talon filosofiaan. Kumppanuuksien, toimitus-ketjujen, ja asiakkuuksien hyvä hallinta ja holding olivat ja ovat edelleen toiminnan kivijalkoja. Luottamuspääoman sekä sosiaalisen pääoman rakentaminen pitkissä kumppanuuksissa ja asiakaskohtaamisissa luovat tulevaisuudelle perustaa.

Yhteystiedot

Käyntiosoitteet:
Valkoinen Talo Partner
Vitapolis
Parantolantie 24
40930 KINKOMAA

 

Yhteydenotto

Voit ottaa meihin yhteyttä allaolevalla lomakkeella.

9 + 6 =